Intohimona sisällöntuotanto: Kun harrastuksesta tuli työ
Joskus suurin vastoinkäyminen onkin vain alkusoittoa jollekin paljon suuremmalle. Kun kukkakauppani ovet sulkeutuivat, en osannut aavistaa, että edessäni oli ura, jossa voisin yhdistää kaikki rakkaimmat harrastukseni. Tässä kirjoituksessa jaan tarinani sisällöntuotannon maailmaan – täynnä yllättäviä käänteitä, sisarellista tukea ja oivalluksia siitä, mitä aito markkinointi tänä päivänä vaatii. Tervetuloa lukemaan!





Oletko koskaan kuullut "sisaryhteydestä"? Siitä selittämättömästä siteestä, joka saa sisarukset tekemään samoja asioita, ajattelemaan samoin ja jopa ostamaan samoja tavaroita täysin toisistaan tietämättä? Minulla ja siskollani on juuri tällainen yhteys, vaikka emme olekaan kaksosia ja ikäeroakin on useampi vuosi.
Ehkä hauskin esimerkki tästä on kerta, kun huomasimme molemmat ostaneemme täysin samanlaiset laukut. Emme olleet puhuneet laukuista sanaakaan, emmekä olleet nähneet toisiamme viikkoihin. Silti olimme päätyneet samaan valintaan. Se oli telepatiaa ja myös äärimmäisen huvittavaa!
Tämä sama selittämätön yhteys johdatti meidät myös sisällöntuotannon pariin. Ajoitus oli jälleen kerran hämmentävän samanaikainen. Siskoni oli kuitenkin se liikkeellepaneva voima. Hän ehdotti, että alkaisimme tekemään sisältöjä yhdessä, ja minä tartuin ideaan.
Yhteistyön haasteet ja uusi alku
Aloitettiin sisällöntuotantotyöt siis yhdessä siskon kanssa. Se oli ihanaa aikaa, täynnä naurua, luovuutta ja yhteisiä onnistumisia. Mutta kuten elämässä yleensä, asiat muuttuvat. Mm. pitkä fyysinen välimatka asetti haasteita kuvaamiseen ja yhdessä tekemiseen ja aika oli rajallista, kun molemmilla oli muutakin työtä ja omat henkilökohtaiset aikataulut.
Päätimme lopulta luopua aktiivisesta yhdessä tekemisestä ja jatkaa kumpikin omilla tahoillamme. Se oli vaikea päätös, mutta tiesimme sen olevan oikea molemmille. Emme kuitenkaan sulkeneet ovea kokonaan. Pidämme edelleen mahdollisuuden auki sille, että lyömme taas "hynttyyt yhteen" -projektiluonteisesti.
Sisällöntuotannon alkuvaihe opetti paljon tästä mielenkiintoisesta työstä, yhteistyöstä yritysten kanssa, luovuudesta ja siitä, miten tärkeää on kuunnella itseään ja omia tarpeitaan. Vaikka teemme nyt omia projekteja siskon tuki ja yhteinen historiamme ovat edelleen vahvasti läsnä. Ja kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa näet meidät vielä yhdessä luomassa jotain aivan uutta ja upeaa! 😉
Harrastuksesta työksi: Valokuvaus, kirjoittaminen ja videokuvaus
Kun ensimmäiset yhteistyöt tulivat, olin itsekin yllättynyt, miten mielenkiintoista ja palkitsevaa sisällöntuotanto onkaan. Se ei ole vain työtä, se on intohimo. Mitä enemmän teen, sitä enemmän haluan tehdä.
Tässä työssä yhdistyvät kaksi minulle rakasta harrastusta: valokuvaus ja kirjoittaminen. Voin kertoa tarinoita kuvilla ja sanoilla, ja se on aivan mahtavaa!
Lisäksi videokuvaus on ollut mieheni ja minun yhteinen intohimo jo tutustumisestamme lähtien. Olemme tallentaneet sekä arkea että matkoja kymmeniä, jollei satoja tunteja. Tämä kokemus on ollut korvaamaton sisällöntuotannossa, erityisesti nyt, kun videot ovat niin suosittuja somessa ja yritysten mainonnassa. Kokemukseni ansiosta kameran edessä oleminen on minulle luontevaa.
Myönnän, että sisällöntuotantoa aloittaessani minulla oli pelko siitä, jäisinkö muiden jalkoihin. Ala on tullut Suomessakin tutummaksi, ja kilpailu tuntui kovalta. Matkan varrella olen kuitenkin oppinut, että työt eivät suinkaan lopu kesken. Olen ymmärtänyt, että yhdellä yrityksellä voi olla iso joukko sisällöntuottajia.
Tämä oivallus ja halu kehittyä sysäsivät minut opiskelemaan lisää digitaalisesta markkinoinnista. Se on ollut korvaamaton apu operoidessani yritysasiakkaiden kanssa ja luodessani heille uutta sisältöä eri kanaviin: verkkosivustoille, someen, uutiskirjeisiin, kuvapankkeihin ja maksettuun mainontaan.
Miksi juuri sisällöntuotanto?
Mutta miksi juuri sisällöntuotanto on minun juttuni? Miksi en palannut palkkatöihin, kun kukkakauppani meni konkurssiin koronan vuoksi?
Vastaus on yksinkertainen: yrittäjyys on verissäni. Olen tottunut tekemään yrittäjänä töitä jo vuosikymmenten ajan, ja ajatus palkkatöihin palaamisesta ei ole 2000-luvun vaihteesta lähtien ollut minulle se ensimmäinen vaihtoehto.
Kukkakaupan sulkeutumisen jälkeen en jäänyt toimettomaksi. Olemme mieheni kanssa tehneet yhdessä erilaisia huolto- ja asennustöitä sekä huoneistoremontteja. Nämä työt ovatkin olleet alkuvaiheessa varsinainen pelastusrengas, jonka avulla sain välttämättömät kulut peitettyä. Sitten iski lama. Rakennustyöt loppuivat kuin seinään.
Pian siskoni sitten ehdotti tuota sisällöntuotantoa, ja ehkäpä tuo lama olikin se sysäys, jota tarvitsin. Se pakotti minut miettimään asioita uusiksi ja löytämään tämän uuden polun. Remonttitöitä ei olla kuitenkaan kokonaan unohdettu, lienemme ikuisia remontoijia. Joten remontit jatkuvat nyt kotioloissa ja vapaa-ajan asunnolla.
Miksi rakastan tätä työtä: Luovuutta, vapautta ja uusia löytöjä
Sisällöntuotanto on paljon enemmän kuin vain tekstin kirjoittamista tai kuvien ottamista. Se on luovien ideoiden pallottelua, huolellista suunnittelua, itse kuvaustilannetta, editointia ja monia muita vaiheita. Rakastan tätä kokonaisvaltaista prosessia, jossa idea muuttuu valmiiksi, vaikuttavaksi sisällöksi. Tässä ovat ne asiat, jotka viehättävät minua tässä työssä eniten:
- Luovuuden rajaton leikkikenttä: Sisällöntuotanto antaa minulle mahdollisuuden ilmaista itseäni ja tuoda esiin uniikin näkökulmani. Jokainen projekti on uusi haaste, joka sytyttää luovuuteni liekin.
- Vapaus valita yhteistyökumppanit: Yksi sisällöntuotannon parhaista puolista on vapaus valita, minkä brändien kanssa teen töitä. Voin valita brändejä ja yrityksiä, joiden arvot kohtaavat omani, ja joiden tuotteisiin tai palveluihin uskon aidosti. Tämä tekee työstäni merkityksellisempää ja motivoivampaa.
- Jatkuva oppiminen ja uudet löydöt: Sisällöntuotannon kautta pääsen tutustumaan tuotteisiin ja palveluihin, joista en muuten ehkä koskaan kuulisi. Jokainen uusi projekti on mahdollisuus oppia jotain uutta, laajentaa horisonttiani ja löytää uusia intohimon kohteita.
Sisällöntuotanto ei ole ihan niin helppoa kuin miltä se alkuun vaikutti. Tämä tie on ollut täynnä yllätyksiä, oppimista ja kasvua - ja se kasvu jatkuu. Olen kiitollinen siitä, että voin tehdä työtä, jota rakastan, ja odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kiitos, että jaksoit lukea tämän! ❤️
